Taitto
Seurakunta
Toiminta
Ohjelma
Puheet
Pastorin palsta
Palaute
Linkit
Pääsivu
Savonlinnan Helluntaiseurakunta

Pastorin blogi

Timo Ala-Vainio

Ärsyttävä pastori ja Raamattu

Kerrotaan uskovaisesta tytöstä, joka lähti vapaaehtoistyöhön amerikkalaiseen seurakuntaan. Ensimmäisenä aamuna kirkon eteisessä seurakunnan pastori tiedusteli, minkä raamatunkohdan tyttö oli aamuhartaudessaan lukenut. Tyttö yllättyi kysymyksestä ja yritti selvittää pastorille mahdollisimman ystävällisesti, ettei ollut millään ehtinyt lukea aamulla Raamattua. Seuraavana aamuna tilanne toistui. Kun tyttö huomasi kysymyksen toistuvan joka aamu, hän yritti mennä töidensä ääreen niin, ettei pastori huomaisi häntä. Pastori ei antanut periksi, vaan etsi joka aamu tytön kysyäkseen tämän saman kysymyksen. Pastorin käytös ärsytti tyttöä, mutta seuraavana aamuna hän päätti lukea muutaman jakeen Raamatusta, jotta voisi täyttää pastorin odotukset ja todistaa olevansa hyvä kristitty. Kuultuaan tytön vastauksen pastori kysyi: Mitä Jumala puhui sinulle noiden jakeiden kautta? Tyttö oli sanaton – ja ärsyyntynyt. Nyt pastorilla oli tytölle joka aamu kaksi kysymystä. Tyttö luki aamukiireiden keskellä pari jaetta Raamatusta, mutta ei millään keksinyt, mitä Jumala voisi sanoa niistä hänelle. Tyttöä tilanne ahdisti niin paljon, että hän huusi ja rukoili Jumalalta apua. Seuraavana aamuna tapahtui ihme: Jumala puhui. Raamatun teksti muuttui tytölle Jumalan puheeksi. Tyttö innostui lukemaan Raamattua muulloinkin kuin meikkauksen ja aamukahvin välissä.

Uskon, että Raamattu on Jumalan Sana. Uskon, että Jumala on vaikuttanut Raamatun syntyyn, kirjoittamiseen ja jopa sen kääntämisiin muille kielille. Uskon, että sen kaikista kirjoista välittyy Jumalan ilmoitus.

Uskon myös, että Jumala kykenee antamaan minulle viisautta Raamatun kautta. Tällä viisaudella tarkoitan Jeesukseen uskomista ja Jeesuksen pelastettavaksi antautumista. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Pyhät kirjoitukset voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään” (2. Tim. 3:15,16).

Yritän lukea Raamattua niin kuin Raamatun teksti esimerkeillään itse siihen opastaa. Ensinnäkin, rukoilen Pyhän Hengen vaikutusta Raamatun ymmärtämiseen (2. Piet. 1:20,21). Toiseksi, huomioin asiayhteyden, eli sen, mitä lukemani sanan tai lauseen ympärillä kerrotaan (Mark. 12:18-27). Kolmanneksi, yksittäistä Raamatun ohjetta lukiessani huomioin sekä Raamatun kokonaisilmoituksen että Jumalan Herrauden (Matt. 4:1-10). Neljänneksi, vältän pienistä yksityiskohdista kiistelevää lukutapaa. Sen sijaan etsin lukutapaa, jossa Raamatun teksti synnyttää rakkautta ja yhteyttä Jeesukseen sekä muihin uskoviin (1. Tim. 1:3-7).

Haluan kannustaa sinuakin lukemaan Raamattua. Sinua siunaten, Timo Ala-Vainio

Alkuperäinen joulu

Jollekin meistä alkuperäinen joulu on lumisen talven hetki, jossa syödään jouluherkkuja, avataan lahjat ja vietetään läheisten kanssa aikaa kuusen tuoksussa. Jollekin toiselle alkuperäinen joulu on tehty joululauluista, joulukirkosta ja joulusukasta maisemissa, jossa kuusen sijasta huojuvat palmut. Alkuperäisestä joulusta on monta mielikuvaa.

Sain taas tänä jouluna postia, jossa esitettiin huoli joulunvieton pakanallisesta alkuperästä. Tuota postia lukiessani mieleeni tuli Raamatusta teksti, jossa kerrotaan korinttolaisten pelosta syödä sellaista lihaa, joka oli alkuperältään epäjumalille uhrattua. Paavali kertoi korinttolaisille vapauttavan totuuden.

"Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. Mutta kaikilla ei ole tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikään kuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä." (1. Kor. 8:5 – 7).

Meillä on siis tieto ainoasta oikeasta Jumalasta, josta kaikki on ja johon me olemme luodut. Kun etsimme joulun alkuperää, on syytä miettiä oleellisesti Häntä. Hän oli suunnitellut ikuisen pelastuksen Pojassaan jo paljon ennen kuin kaupallisia tai pakanallisia ”joulunviettoperinteitä" oli alettu edes miettiä. Sen jälkeen olemme tehneet monenlaisia poikkeamia alkuperäisyyteen, mutta Hän, Hänen suunnitelmansa tai Hänen suunnitelmansa toteutus ei ole muuttunut.

Toivon, että voit viettää joulua kiitollisena ikuiselle ja ainoalle Jumalalle, että Hän syntyi alkuperäisen suunnitelmansa mukaan ihmiseksi Jeesuksessa pelastaakseen meidät. Siinä on "alkuperäinen" ja nykyinen syy juhlia oikeaa joulua!

Hyvää joulua ja Jumalan Siunaamaa Uutta Vuotta toivottaen, Timo


Savonlinnan Helluntaiseurakunta
Tottinkatu 4 57130 Savonlinna
Puh: 044 757 8736
Savonlinnan Helluntaiseurakunta
Email: savonlinna(a)helluntaikirkko.org Opaskartta:"Viiskulman kirkolle" Seurakunnan tilinumero: FI31 2365 1800 1395 48
Viite 5050=srk
Mediatyön tilinumero: FI59 1137 3000 6134 04 Viite 30009